

Letkukärryt sopii korjaus- ja kunnossapitotöihin sekä kastelu- ja huuhtelukäyttöön. Esimerkiksi nurmikon kastelu tai pihamaan pesu helpottuu laadukkaalla Preston -letkukärryllä. Kestävien pyörien ja vahvojen kahvojen ansiosta letkukärry sopii myös ulkokäyttöön ja on yhden henkilön käsiteltävissä. Kumiletku 19mm/90m. Palo- ja työturvallisuus- ensiapu- ym- tuotteita löytyy lisää verkkokaupastamme. Käy tutustumassa, klikkaa kuvaa tai logoa.
Eurofire on kiinnittänyt suuren huomion myytävänä olevien tuotteiden korkeaan laatuun. Tavoitteemme on, että tunnet olevasi meille tärkeä asiakas ja olet tyytyväinen tuotteisiimme. Olemme iloisia kaikesta palautteesta parantaaksemme palveluamme. Otamme jokaisen asiakaspalautteen vakavasti. Asiakkaiden myönteinen palaute sekä asiakasuskollisuus ovat vahvistaneet ratkaisujemme oikeaa suuntaa. Laita meille sähköpostia osoitteeseen myynti@eurofire.fi.


Pelastussuunnitelma ei enää ole vakiosisältöinen asiakirja, koska sen lähtökohtana on kunkin kiinteistön erityispiirteiden ja riskien tunnistaminen. Pelastussuunnitelma antaa vastauksen esimerkiksi siihen, kuinka yhtiössä pitää toimia kun vesivahinko, tulipalo tai liukastuminen hiekoittamattomalla pihalla sattuu kohdalle.
Pelastussuunnitelman tekeminen aloitetaan selvittämällä rakennusten vaaranpaikat ja mitä vaaroja ympäristö voi aiheuttaa. Sitten selvitetään, millä keinoilla vaaroja voi vähentää ja miten maatiloilla ja asunnoissa voi varautua vahinkojen varalle. Hätätilanteiden varalta laaditaan toimintaohjeet.

Eurofirellä on paljon kokemusta erilaisten pelastussuunnitelmien tekemisestä vuosien varrelta. Piirtäjämme ovat erittäin päteviä ammattilaisia joilla on tästä työstä pitkä kokemus. Lisäksi meiltä löytyvät tarvittavat kyltit, palopostit ja sammuttimet ja niiden tarkastus ja huolto, kaikki samasta paikasta. Jos suunnitelman teko on ajankohtaista ota yhteyttä joko sähköpostitse myynti@eurofire.fi tai puh. 0400 916 234/ Teemu Metsälä. Olemme hinnoitelleet suunnitelman maltillisesti.

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.

Raider-takin suojakerros on erittäin kestävää Dyneemaa, jolla on 5/5 viiltosuojausluokka. Käyttäessäsi takkiamme on työskentely turvallisempaa, sillä veitsien, puukkojen eikä muiden teräaseiden viillot läpäise suojakerrosta.
Takki on suunniteltu yhteistyössä usean ammattilaisen kanssa. Työprosessissa on hyödynnetty vartijoiden, taksikuskien, järjestyksenvalvojien sekä turva-alan kouluttajien ammattitaitoa sekä korkeita vaatimustasoja.
Takin leikkaus sekä sen kaikki ominaisuudet on suunniteltu mahdollisimman hyvää käyttökokemusta varten. Taskujen leikkaukset, piilotettava huppu sekä mikrofonipidikkeet ovat vain muutama yksityiskohta joita on hiottu täyttämään vaativimmankin käyttäjän odotukset.

Takin hupun saa piiloon kauluksen alle. Kauluksen sisävuori on vahvistettu mikrofleece materiaalilla joka antaa mukavan tunteen ja estää niskaa hiertymästä.
Vahva Cordura kuori ja pehmeä silkkinen sisävuori antaa käyttäjälleen sääkestoisen takin mukavalla vuorilla.

Takissamme on vuoden käyttötakuu, eli jos joudut teräase hyökkäyksen kohteeksi vuoden sisällä takin ostosta, voit lähettää meille takin, kopion kuitista sekä poliisiraportista, niin lähetämme sinulle uuden takin veloituksetta.

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.
Katso video tästä linkistä.


Poly Dolly tynnyrikärry on ainoa ratkaisu, jossa yhdistyy turvallinen tynnyrinkäsittely, siirrettävä annosteluasema ja keräysastia.
Poistotulppa helpottaa ylijäämänesteiden valutusta. Täyttää voimassaolevat ylijäämänesteiden käsittelyä koskevat määräykset. Keräysvolyymi: 303 L
Mitat: 1830x810x690 mm
Materiaali: PE
Väri: Keltainen
Paino: 44kg

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.

HDPE-muovinen rotaatiovalettu valuma-allas 2 x 200 L tynnyreiden säilytykseen. Kestää useimmat kemikaalit, myös agressiiviset aineet. Poistettava HDPE-ritilä mahdollistaa helpon puhdistuksen tarvittaessa. Vapaa alakorkeus mahdollistaa tyhjän altaan helpon siirtelyn esim. haarukkatrukilla. Keräystilavuus: 250 L
Mitat: 1300x750x400 mm
Tilavuus: 250 L
Materiaali: HDPE
Väri: Musta
Paino: 20

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.

Monen ammatinharjoittajan mukana työtehtävissä on koira. Koiran kuljettaminen autolla on paljon turvallisempaa kun koiralla on oma kuljetushäkki. Olemme monen vuoden ajan valmistaneet HAUBOKSI -koirankuljetushäkkejä ja veräjiä asiakkaan toiveiden mukaan tai automerkkikohtaisesti. Liikenneturvallisuus lisääntyy ja matkustaminen on koiralle ja muille matkustajille miellyttävää. HAUBOKSI syntyy suomalaisena käsityönä Pohjanmaalla Vaasassa, siksi jokainen HAUBOKSI tuote on yksilö.

Kilpailukykyisistä hinnoistamme huolimatta, emme ole aina halvin vaihtoehto ostohetkellä, mutta kuten asiakkaamme hyvin tietävät tuotteillamme on myös hyvä jälleenmyyntiarvo.
Olemme erityisen tarkkoja tuotteemme ja palvelumme laadusta. Otamme jokaisen asiakaspalautteen vakavasti ja luonnollisesti asiakkaiden myönteinen palaute sekä asiakasuskollisuus ovat vahvistaneet ratkaisujemme oikeaa suuntaa.
Toimimme mahdollisimman edullisesti, mutta laadun ehdoilla. Tavoitteemme on että tunnet olevasi meille tärkeä asiakas ja olet tyytyväinen tuotteisiimme.
Tuntuuko sinusta vaikealta kuvitella telkeäväsi lemmikkisi häkkiin? Älä turhaan epäröi! On monia tilanteita, joissa häkki osoittautuu, jos ei aivan korvaamattomaksi, niin ainakin lähes sellaiseksi apuvälineeksi. Koiran kanssa on monin verroin helpompi matkustaa, kun sen pystyy huoletta laittamaan omaan boksiinsa. Koira pystyy rentoutumaan omassa paikassaan paremmin, kuin “irrallaan” autossa. Edellä mainittu helpottaa tietysti ennen kaikkea omistajaa, mutta mikä lienee koiran kanta asioihin?
Kuuluisa eläinpsykologi ROGER MUDGFORD on kirjassaan LEMPEÄ KOIRANKASVATUS (Tammi 1994) kirjoittanut, että häkki on räminätölkin ja rullataluttimen jälkeen hyödyllisin kapistus, minkä pennulleen voi ostaa. Miksi? Yleisen elämää helpottavan vaikutuksensa se tuottaa yksinkertaisesti siksi, että se on koiralle erittäin luonnonmukainen olinpaikka. Meille ihmisille häkin ristikot saattavat aiheuttaa assosiaatioita vankilaan ja rangaistuksiin. Ihminen, joka on puusta alas laskeutunut nisäkäs, ei aina ole tarvinnut luolaa turvapaikakseen, kuten maassa elävä susieläin.

Kevyttä häkkiä (iso HAUBOKSI painaa n.20kg) pystyy myös tarpeen mukaan siirtelemään toisiin huoneisiin tai mikäli häkki on autoosi tehty HAUBOKSI, ottamaan se mukaan vaikka matkoille (hotelliin, kylään, näyttelyihin). Aina on koiralla oma tuttu ja turvallinen paikka johon asettua.
Kokemuksesta voin kertoa, että on halvempaa kustantaa häkki, kuin autoon tai taloon uusi sisustus. Tällaiseen vahinkoon häkki yleensä on ennalta ehkäisevä. HAUBOKSI koirahäkin ostajan on helpompi jälleenmyydä häkki, kun autoa vaihdetaan, koska häkki on automerkkikohtainen. Välitämme vaihdossa tulleita HAUBOKSI häkkejä.
Tekniset tiedot
Valmistamme häkit ja veräjät autoon merkkikohtaisesti, tai asiakkaan toiveiden mukaan.
HAUBOKSI syntyy suomalaisena käsityönä Pohjanmaalla Vaasassa, siksi jokainen HAUBOKSI tuote on yksilö.
- Runko 16 mm teräsputki
- Hitsattu verkko 50x50x3 silmukalla
- Jauhepolttomaalaus (eri värivaihtoehtoja)
- Irrotettava väliseinä
- Äänetön (ei helise)
- Asennus autoon ilman työkaluja tai porattavia reikiä
- Käsityönä autoon merkkikohtaisesti tai asiakkaan toiveiden mukaan
Olemme erityisen tarkkoja tuotteemme ja palvelumme laadusta.
Otamme jokaisen asiakaspalautteen vakavasti ja luonnollisesti asiakkaiden myönteinen palaute sekä asiakasuskollisuus ovat vahvistaneet ratkaisujemme oikeaa suuntaa. Toimimme mahdollisimman edullisesti, mutta laadun ehdoilla. Tavoitteemme on että tunnet olevasi meille tärkeä asiakas ja olet tyytyväinen tuotteisiimme.
Olemme iloisia kaikesta palautteesta parantaaksemme palveluamme.
Soita arkisin klo 10–17 numeroon (06)343 3320 tai laita sähköpostia myynti@koiranhakit.fi
Kotivuillamme on mm. törmäysvideiota, joissa on kuvattuna auton sisätahpahtumia törmäystilanteessa.

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.
Klikkaamalla HAUBOKSI-logoa pääset kotisivulle.


ELMON Pro suojaliivi on hinta/laatusuhteeltaan ylivoimainen huippuluokan NIJ II Dyneemaliivi, joka suojaa tehokkaasti käsiaseiden luodeilta, teräaseilta ja injektioneuloilta. Liivi on kevyt (koko M painaa alle 2 kg!) ja ergonomisesti muotoiltu. Suojamateriaali on 100 % sama kuin esimerkiksi C.P.E. liiveissä (laminoitu SB21 Dyneema, jonka valmistaa Hollantilainen DSM).
Erityisesti tämä malli on saavuttanut erittäin suuren suosion Suomalaisten ammattikäyttäjien keskuudessa.
ELMON Pro suojaliiviä voidaan käyttää vaatetuksen alla tai päällä. ELMON liivien leikkaus on erinomainen ja suojapinta-ala suuri. Liivi suojaa hyvin myös elintärkeät kaulan ja niskan alueet. Suojaluokka NIJ II ja väri musta. Muita värejä saatavilla tilauksesta.
Liivin vaateosana on malli “Hybrid”, jossa on käyttömukavuutta olennaisesti lisäävä ilmanvaihto, kauluksessa v -leikkaus (liivi ei näy paidan alta) ja pehmeille erikoislisälevyille tarkoitetut 250 x 300 mm piilotaskut edessä ja takana. Vaateosan takuu on 3 vuotta ja liivin suojaavuustakuu 6 vuotta!
Liivi täyttää ja ylittää NIJ-STD-0101.04 standardin ja Interim 2005 tason NIJ II vaatimukset, eli suojaa koko käyttöikänsä käsiaseiden (9 mm FMJ ja 357 Mag JSP) luodeilta. Liivit soveltuvat sellaisenaan poliiseille, vartijoille, järjestyksenvalvojille tai sairaanhoitohenkilöstölle ja ne suojaavat hyvin myös teräaseiden pistoilta. Tarvittaessa voidaan suojausluokkaa nostaa tilapäisesti tai pysyvästi rintakehän ja selän alueelle sijoitettavilla lisälevyillä.
Ainoana Euroopassa on ELMON suojaliiveihin tarjolla myös PEHMEÄ (Parax + Dyneema) lisälevy (tuote UAPSOFT), jolla rintakehän ja selän kriittisten alueiden suojaluokka nousee sertifioidusti tasolle III-A ja liivin paino kasvaa vain 200 g/levy!!! Pehmeän lisälevyn etuina ovat joustavuus, keveys ja luoti ei sirpaloidu tai kimpoa levyyn osuessaan. Pehmeä lisälevy on tarjolla vain ELMON liiveihin.

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.


Dynameco®, itsenäinen sammutusjärjestelmä, jossa ei tarvita ulkoista sähköliitäntää. Eurofireltä.
Dynameco® sammutusjärjestelmää voidaan hyvällä syyllä kutsua vihreäksi teknologiaksi. Sen kehittämisessä on otettu huomioon kaikki tiukimmat ympäristönsuojelun näkökohdat; sen ainesosat eivät tuhoa otsonikerosta eikä sen valmistuksessa tai sitä käytettäessä vapaudu haitallisia kasvihuonekaasuja. Yhdysvaltojen ympäristönsuojeluvirasto (EPA) on hyväksynyt Dynameco® aerosolipohjaisen sammutusjärjestelmän viralliseksi ”HALON-korvaajaksi”. Dynameco® järjestelmän sisältämät sammutuskemikaalit ovat kaikki saaneet merkinnän ”täysin myrkytön”.
Yleistä tekniikasta;
- Itsenäinen järjestelmä, ei tarvita ulkoista sähköliitäntää
- Saatavana kolme eri versiota
- Dynameco 200, 300 ja 2000
- Nopea asentaa
- Joustavasti laajennettavissa
- Soveltuu käytettäväksi lähes kaikissa lämpötiloissa (lämpötunnistimet 57°, 68°, 79°, 93 °C jne..)
Sarjan tuotteet tarjoavat joustavan ja turvallisen tavan suojata niin yksittäisiä kuin suurempiakin kohteita. Laitteita voidaan suojattavan kohteen koosta riippuen asentaa yksi tai useampi. Dynameco® vaatii erittäin vähän tilaa, joten sen asennus ahtaisiinkin paikkoihin on helppoa. Sammutusyksikön asentaminen on laitteen koosta ja keveydestä johtuen erittäin nopeaa. Laite toimii täysin itsenäisesti ilman ulkoista virtalähdettä tai erillistä palontunnistusjärjestelmää. Asennuksen yhteydessä ei siis tarvita kalliita johdotus- tai putkitustöitä. Valmis asennus on huoltovapaa (tarkistus kerran vuodessa). Järjestelmä voidaan liittää osaksi käytännössä mitä tahansa olemassa olevaa hälytysjärjestelmää (ohjausjännite minimi 1,5 A; 6 ms). Siksi Dynameco® onkin huomattavasti edullisempi kuin muut automaattisammutusjärjestelmät. Lauetessaan Dynameco® ei aiheuta vaaraa ihmisille eikä huomattavasti vähennä hapen määrää hengitysilmassa.

Tarvittaessa Dynameco® voidaan liittää hallintalaitteeseen. Dynameco® hallintalaite kytketään kiinni ohjausyksikköön. Dynameco® ohjausyksikköön voidaan kytkeä jopa 108 kappaletta Dynameco® yksiköitä. Ohjausyksikkö lähettää laukaisusignaalin hallintayksikön antamien käskyjen mukaisesti.
Katso video YouTubesta tästä linkistä.
Yhteyshenkilö Teemu Metsälä puh 0400 916 234.
Kysymyksiä tuotteesta voi lähettää sähköpostiin myynti@eurofire.fi

Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.
KLIKKAA LOGOA EUROFIRE.FI SIVULLE

Eurofire on kiinnittänyt suuren huomion myytävänä olevien tuotteiden korkeaan laatuun. Tavoitteemme on, että tunnet olevasi meille tärkeä asiakas ja olet tyytyväinen tuotteisiimme. Olemme iloisia kaikesta palautteesta parantaaksemme palveluamme. Otamme jokaisen asiakaspalautteen vakavasti. Asiakkaiden myönteinen palaute sekä asiakasuskollisuus ovat vahvistaneet ratkaisujemme oikeaa suuntaa. Laita meille sähköpostia osoitteeseen myynti@eurofire.fi.

Cederroth ensiapuasema on täysin uusi ja ainutlaatuinen tuote, joka korvaa nykyisen haavanhoitopisteen. Kaikki tarvittavat ensiaputarvikkeet ovat helposti saatavilla, pölyltä ja lialta suojassa. Pakkauksissa on selkeät kuvat tuotteiden käyttötarkoituksesta.
• Hygieeninen
• Havainnollinen
• Helppo täydentää
• Pöly- ja roiskesuojattu
Cederroth ensiapuasema sopii työpaikan eri olosuhteisiin. Se tarjoaa monipuolisen valikoiman selkeästi esillä olevia ja käyttövalmiita tuotteita. Läpinäkyvät kannet ja kumilistat suojaavat tuotteita pölyltä ja lialta.
Lisätilaa tuotteille löytyy hyllyltä, jossa on paikka esim. silmänhuuhtelupullolle
REF 7221. Ensiapuohjeen takaa avautuu lokerikko, johon voit sijoittaa kylmähaudepussin, tukisiteen ym. täydennystarviketta.
Laastariautomaatin laastarit vedetään alaspäin, mikä estää muiden laastareiden likaantumisen. Kun laastari vedetään automaatista, toinen laastaripinnoista avautuu, ja on heti käyttövalmis. Laastariviuhkat on hävikin estämiseksi lukittu automaattiin. Automaatin mukana toimitetaan avain, minkä avulla laastariviuhka vaihdetaan.
Sisältö
2 kpl Cederroth 4-in-1 Ensiapuside (REF 1910)
3 kpl Cederroth 4-in-1 mini Ensiapuside (REF 1911)
1 kpl Cederroth Tartuntasuojapakkaus (REF 2596)
1 kpl Salvequick Laastariautomaatti – 45 kpl muovilaastari (REF 6036) ja 40 kpl kangaslaastari
(REF 6444)
2 x 20 kpl Salvequick haavapyyhe (REF 323700)
1 ltk (50 kpl) Salvequick Quick Healing Laastari
1 Hätäensiapuohje
1 kpl Automaatin avain
Mitat: 29 x 56 x 12 cm
Salvequick laastariautomaatti (REF 490700) tilattavissa myös erikseen.
Tuotepakkauksiin on painettu selkeät värikuvat ja ohjeet.
Tässä on linkit muiden verkkolehtien artikkeleihimme.


Jotta turvavaljaita käytetään ahkerasti, niiden pukemisen on tapahduttava yksinkertaisesti ja nopeasti. Niiden säätämisen on myös oltava helppoa. Putoamisonnettomuudet kuuluvat yleisimpiin työtapaturmiin, ja ne johtavat joka vuosi vakaviin loukkaantumisiin ja useiden ihmishenkien menetykseen. Monet näistä onnettomuuksista voitaisiin estää helppokäyttöisten turvavaljaiden avulla.
Kuvassa erittäin laadukas ja helppokäyttöinen ProBelt V86 turvavaljas. V86 monitoimivaljas on varustettu kaikilla herkuilla. Se on kehitetty vaativalle käyttäjälle ja vastaa kokonaisuudeltaan putoamissuojainten käyttötarpeen laajaa kirjoa. Pehmusteidensa ansiosta se takaa mahdollisimman hyvän käyttömukavuuden. Kokonaan aukeava valjasvyö helpottaa pukemista ja riisumista. Työkaluvyö on varustettu työkaluripustimilla.
- Kiinnityspiste edessä ja takana.
- Olka- ja reisihihnojen pituudensäätö erikseen.
- Varustettu pikasoljilla.
- Työasemointivyö, kiinnityspisteet sivuilla.
- Elastiset olkahihnat.
- Kiinnityspiste istuma-asentoon.
- Pehmusteet reisi- ja selkäosissa.
Koko: M-XL 1900g, XXL-1980g. EN 361 EN 358 EN 813
Paljon muita malleja, tarvikkeita ja valmispaketteja verkkokupassa, klikkaa alla olevaa logoa.


KIDDE-HÄKÄVAROITIN DIGITAALINÄYTÖLLÄ
• Taustavalolla varustettu digitaalinäyttö kertoo
reaaliaikaisena tilan häkämäärän PPM:nä
• Toimintaperiaate: elektrokemiallinen
• Hälytysääni 85 dB 3 m etäisyydellä
• Halkaisija vain 14 cm
• Testaus- ja huippuarvopainike
• 3 kpl AA paristoa ja kiinnitystarvikkeet sisältyvät hintaan
• Helppo paristojen vaihto: laitetta ei tarvitse irrottaa katosta
• Takuu 3 vuotta
• Paristojen kestoikä noin 1 vuosi
• Puhdistus pölynimurilla vuosittain
• Hävitetään elektroniikkaromuna
• SSTL 7129843
ASENNUSOHJEET
Minne Kidde-häkävaroitin kannattaa asentaa? Seuraavien ehdotusten tarkoituksena on auttaa sinua valitsemaan oikea asennuspaikka Kidde-häkävaroittimelle.
ASENNUSPAIKKA
Asenna varoitin sellaiseen paikkaan, josta varoittimen ääni kantautuu kaikkiin nukkumatiloihin. Jos asennat kotiisi vain yhden häkävaroittimen, asenna se makuuhuoneiden lähettyville, ei kellariin tai pannuhuoneeseen. Häkävaroitin on suunniteltu asennettavaksi seinälle, koska lämmin häkä nuosee ylöspäin, siksi varoitin asennetaan vähintään 180cm korkeudelle lattiasta.
• Sijoita laite pois lasten ulottuvilta. Pienet lapset eivät saa missään tapauksessa käsitellä häkävaroitinta. Asenna laite makuuhuoneeseen tai nukkumatilan lähellä olevaan käytävään.
Älä asenna laitetta paikkaan, johon kohdistuu kattotuulettimien aiheuttamia ilmapyörteitä, eikä raitisilma-aukkojen tai ulospäin avautuvien ovien ja ikkunoiden lähelle.
• Älä vie laitetta höyryisiin tai kosteisiin paikkoihin, kuten kylpyhuoneisiin.
Vältä aerosolien suihkuttamista häkävaroittimen lähettyvillä. Älä asenna laitetta sellaiseen paikkaan, jonka lämpötila on alle +4.40 celciusta tai yli +37. Celciusta, eikä verhojen tai huonekalujen taakse. Hiilimonoksidin pitää päästä vapaasti laitteen sensoriin, jotta laite pystyy havaitsemaan CO-pitoisuudet oikein. ÄLÄ KOSKAAN asenna häkävaroitinta vaakasuoraan pöydälle tai muulle pinnalle


Global Stole on suuri pohjoismainen ( Tanskalainen) tuolivalmistaja, jonka teollisuustuolit edustavat pohjoismaista muotoilua. Tuoleissa käytettävät parasta laatua olevat materiaalit tekevät niiden rakenteesta kestävän ja toimintavarman.
Tuoleissa mm. helppokäyttöinen Euromatic-mekanismi, jolla istuimen ja selkänojan kulmasäädöt tehdään kätevästi kahdella pienellä kaasujousella tuolissa istuen.

Hyväksytty 24h valvomokäyttöön, harmaa/musta Alcor-kangas päällysteellä. Istuimen säätö: synkronoitu monikäyttömekanismi, turvallinen anti-shock järjestelmä, jossa 5 lukittavaa asentoa. Selkä- ja niskatuessa korkeudensäätö. Selkänojan kulmansäätö 102-124oC. Käsinojilla 3 säätöä: korkeus-, syvyys- ja kulmasäätö. Istuinkorkeus 42-52 cm. EN 1335.

Korkeuden säätö kaasujousella. Istuin ja selkänoja vahvaa PU-solumuovia. Portaaton istuimen ja selkänojan kaltevuuden säätö. Selkänojassa korkeuden säätö. Lisävarusteina saatavana pyörät sekä käsinojat.
 
Pehmusteet kestävää PU-solumuovia. Selkänojan säätö kaasujousella 5-75°. Neljä pyörää, joista kaksi lukittavia. Työkalulaatikko 390×200 mm. Vaunun pituus 1040 mm, leveys 445 mm ja korkeus 220 mm. Saatavana myös korotettu malli, korkeus 500 mm.Tästä tuoteryhmän sivulle verkkokauppaan.


Suojakäsineet suojaavat ihoa erilaisilta vaaroilta tai haitoilta. Kädet ovat tärkein työkalusi. Suojaa kätesi, koska ne ovat useimmiten alttiina tapaturmille. Eurofiren kattavasta käsine valikoimasta löydät varmasti käyttötarkoitukseesi sopivat käsineet. Käsineet suojaavat, helpottavat työskentelyä ja lisäävät tehokkuutta työssäsi.

Käsineitä on erilaisia niin malliltaan, materiaaliltaan, käyttötarkoitukseltaan ja suojaustasoltaan. On tärkeää, etteivät käsineiden rakenteet haittaa työn tekemistä. Suojakäsineitä on monikäyttöisiä ja kertakäyttöisiä. Hoitotyössä käytettävät suojakäsineet ovat kertakäyttöisiä. Kertakäyttöiset suojakäsineet ovat steriilejä ja tehdaspuhtaita.

Käsineiden valinnassa ratkaisevat monet eri tekijät. Suojakäsineiden oikealla käytöllä on sekä terveydellisiä, taloudellisia että ekologisia vaikutuksia.
Klikkaa ostoskärryä, pääset suoraan tuoteryhmän sivulle verkkokauppaan.


Palovaroitin on ehdottomasti kerros- ja rivitalossakin omaksi mutta myös naapureiden turvallisuudeksi siksi myös laki velvoittaa hankkimaan palovaroittimen. Palovaroitin on laite, joka havaitsee savun ja alkavan tulipalon. Pelastuslain 29 §:n mukaan palovaroitin on ollut pakollinen jokaisessa asunnossa 1.9.2000 lähtien. Palovaroitin tulisi uusia vähintään 10-vuoden välein
ICAS IIR-SLi;n litiumakku kestää koko palovaroittimen suositellun vaihtovälin. ICAS IIR – SLi on ionipalovaroitin, joka reagoi nopeasti näkymättömiinkin palokaasuihin. Ionisaatioon perustuvan palovaroittimen säteilystä ei ole ihmiselle haittaa, koska radioaktiivista ainetta on vähän ja sekin on kapselin sisällä suojassa. Laitteessa on 10 vuoden kiinteät Litium-akut ja viiden vuoden takuu. Säästä luontoa ja pariston vaihdon vaivaa ja uusi palovaroittimeksi ICAS SLi.
TEKNISET TIEDOT:
Toimintaperiaate: Ionisaatiokenno
Virtalähde: Kiinteä 10v Litium-kenno (3 x SAFT LS 14250C)
Virrankulutus: <12 mA
Hälytysääni: 85 dB(A) / 3m
Käyttölämpötila: +4 C.+ 50 C
Kosteus: <95 % RH
Mitat: Lev x kork x syv: 103 x 76 x 38 mm
Hyväksyntä: EN 14604
Kiinnitys: Kattoon yhdellä ruuvilla
Sijoitus:
Asennetaan kattoon vähintään 0.5m etäisyydelle seinistä ja vähintään 1 m etäisyydelle loisteputkista tai elektronisista laitteista, jotka voivat aiheuttaa elektromagneettisia häiriöitä.
Olohuoneissa keskelle kattoa, makuuhuoneissa enintään 1.5 m etäisyydelle ovesta. Keittiössä ei lähelle liettä, jääkaappia tai tiskikonetta.
Asunnot
Palovaroitin tulee asentaa mieluiten jokaiseen makuuhuoneeseen, tai sen välittömään läheisyyteen. Myös huoneisiin, missä on sähkökäyttöisiä kodinkoneita tai laitteita. Määräysten mukaan vähintään jokaista alkavaa 60 m2 kohden ja joka kerrokseen. Säästä luontoa ja siirry ICAS IIR-SLi palovaroittimeen.
Majoitustilat ja hoitolaitokset
- majoitustilan ja hoitolaitoksen majoitushuone on varustettava vähintään yhdellä palovaroittimella
- toiminnanharjoittaja on velvollinen hankkimaan palovaroittimet
- yleisten tilojen huoneistoalan jokaista alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin
- yleiset tilat on varustettava kerroksittain vähintään yhdellä palovaroittimella
- koskee kaikkia olemassa olevia majoitustiloja ja hoitolaitoksia
- palovaroittimen hälytys on toteutettava niin, että vaarassa olevat kuulevat hälytyksen
- majoitustiloissa ja hoitolaitoksissa toiminnanharjoittajan on suositeltavaa dokumentoida palovaroittimien kunnossapitotoimenpiteet mm. testauksesta ja paristojen vaihdoista.

|